”Ikuinen utelias etsijä….aina jotain uutta löytävä"

sellainen olen minä, Saija Nironen

Tavoitteenani on löytää ja tuottaa tasapainoa elämän eri osa-alueille.

CreaBalance - Create Your Balance - Luo Tasapainosi

syntyi oman tasapainoisen tilan etsimisen myötä.

Utelias mieleni johdattaa aina uusien, mielenkiintoisten alojen ja menetelmien äärelle ja halu opiskella uutta herää kerta toisensa jälkeen.

Koen olevani missiomatkalla kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Olen kulkenut monien mutkien kautta nykyiseen tasapainotilaani. Matkani on vaatinut kriittistä tutustumista syvälle juurtuneisiin asenteisiin ja uskomuksiin.

Toimimattomat ajatusmallit ovat vaihtuneet uusiin mielen karttoihin ja kompassisuuntaa on tarkennettu maaston, tilanteiden ja ja uusien haasteiden mukaan.  

Matkallani olen löytänyt paljon käyttökelpoisia ja tehokkaita työkaluja erilaisten asioiden käsittelyyn ja tasapainottamiseen. 

Opetus- ja hoitoaloilla työskentely on auttanut ymmärtämään mielen toimintaa ja ympäristön vaikutusta valintoihimme, jopa hyvinvointiin.

Nykyajan hektisyys, pirstalaisuus ja yltäkylläisyys ajavat mielen ja kehon helposti epätasapainoon.

Pari vuotta sitten uskalsin hypätä pois koulumaailman oravanpyörästä ja kokeilla omia siipiäni hyvinvointialan yrittäjänä.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia avartava matka jatkuu edelleen....varmasti loppuelämäni!

 

Matkaeväistäni olen muokannut palveluihini erilaisia tasapainottavia menetelmiä ja kokonaisuuksia.

Olen itse testannut työkalujeni toimivuuden ja elämäni on yllätyksellisesti alkanut kääntyä asettamieni tavoitteiden suuntaan:

  • on syntynyt luottamus kuunnella sisäistä ääntä 
  • kulkea rohkeasti kohti omia unelmia 
  • antaa unelmille siivet....ja lentää!    

 

Kaipaatko muutosta elämääsi?

Ota rohkeasti ensimmäiset askeleet kohti unelmiasi: olen mielelläni apunasi!

ks. Hyvinvointivalmennukset

 

Koulutukseni:

  • kasvatustieteen maisteri, luokan- ja erityisopettaja
  • LCF12, Life coach, elämäntaitovalmentaja
  • Goal mapping fasilitaattori
  • Kiireenkesytys opas
  • rentoutusohjaaja
  • työhyvinvointikoordinaattori
  • taidepainotteisten menetelmien ohjaaja
  • sairaanhoitaja

Toimin nykyään erityisopettajana TutorHousella www.tutorhouse.fi